perjantai 9. elokuuta 2013

Misokeitto (味噌汁) tofulla

Keittiöni on näin kesällä tainut siirtyä melkein kokonaan Japanin puolelle. Senpä takia olikin korkea aika esitellä blogissani eräs japanilaisen keittiön suurimmista ja vanhimmista klassikoista: misokeitto eli miso shiru. Japanissa keittö on yleinen lounasruoka ja riisin kanssa tarjoiltuna se on perinteinen aamupala. Misokeiton uskotaan vähentävän rintasyövän riskiä (BBC News, 18.7.2003) ja misotahnassa itsessään on paljon proteiinia ja omega 3 ja 6 rasvahappoja. Miso olikin tärkeä ravintoaineiden lähde muinoin feodaalisessa Japanissa.

 

Länsimaalaisille tutuin misokeitto on sushiravintoloissa usein tarjottava versio, johon kuuluu wakamemerilevää, tofua ja kevätsipulia. Misokeitolla ei kuitenkaan ole yhtä ainoaa oikeaa tai vakiintunutta valmistustapaa vaan siitä on kotimaassaan useita eri variaatioita vaihdellen paikkakunnan ja vuodenajan mukaan. Pienin yhteinen nimittäjä onkin dashiliemi eli kalasta ja merilevästä keitetty liemi ja misotahna. Koska japanilaiset syövät vuoden ajan mukaan, kauden vihannekset kuten valkoinen jättiläisreitikka, perunat, sienet, sipuli sekä kala tai liha ovat myös yleisiä aineksia misokeitossa. Porsaanlihamisokeitto on oma ruokalajinsa (tonjiru). Monia aineksia ei ole kuitenkaan tapana laittaa samaan keittoon, vaan yleensä lisätään jotakin kelluvaa (kuten merilevä) ja jotakin uppoavaa kuten peruna tai tofu.

Tyypillinen tapa nauttia misokeitto on juoda liemi ja noukkia kiinteät ainekset syömäpuikoin. Omassa versiossani kuitenkin söin ihan vain lusikalla.

 Misokeitto (kahdelle) 


  • 100 g pehmeää tofua
  • 2 teelusikallista kuivattua wakamemerilevää
  • 1 kevätsipulin varsi tai pala purjon vihreää osaa
  • 1 rkl misotahnaa
  • 1 tl dashilientä (koska dashi sisältää jauhettua kalaa, voit jättää liemipohjan pois, jos olet kasvissyöjä ja keittää liemen pelkästä kombumerilevästä)
  • 3 dl vettä
  • pala kombumerilevää (ei pakollinen)

1. Kuutio tofu hellävaraisesti, varo ettei se rikkoonnu. Silppua kevätsipuli mahdollisimman pieneksi renkaiksi. 
2. Keitä vesi kattilassa ja lisää kombumerilevä. Anna sen pehmetä ja päästää makua veteen, siirrä sen jälkeen pois. Kaada dashijauhe veteen.
3. Lisää wakamemerilevä ja anna sen pehmetä ja avautua.
4. Vähennä lämpöä hellan pienemmille asteille ja lisää misotahna. Laita misotahna pieneen siivilää ja vatkaa sitä hitaasti lusikalla, kunnes se on liuennut liemeen, näin ei jää paakkuja.
5. Huom. Misotahnaa ei saa keittää, sillä keitettäessä sen maku pilaantuu! 
6. Lisää  tofu ja kevätsipuli, anna hautua n. minuutti hyvin pienellä lämmöllä

Tarjoile sellaisenaan esimerkiksi kevyenä lounaana, keitetyn riisin kanssa tai lisäkkeenä sushille ja vihreälle teelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti